Suomalainen tautiperintö, vaikea epämuodostumaoireyhtymä

Meckelin oireyhtymä

Meckel-Gruberin oireyhtymä
Gruberin oireyhtymä
Dysencephalia splanchnocystica

Meckelin oireyhtymä on hyvin heterogeeninen oireyhtymä. Se on ennen syntymää tai pian syntymän jälkeen kuolemaan johtava epämuodostumaoireyhtymä. Kolme oireyhtymälle tyypillistä rakennepoikkeavuutta ovat

  • vaikeat keskushermoston epämuodostumat, kuten hermostoputken sulkeutumishäiriö, mikrokefalia, okkipitaalinen enkefaloseele eli takaraivonpuoleinen aivotyrä eli aivojen pullistuma,
  • rakkulaset munuaiset ja maksa (erotuksena Hydrolethalus-oireyhtymälle) sekä
  • monisormisuus ja -varpaisuus.

Hydrokefalia eli vesipäisyys on harvinaista, vaikka takaraivossa esiintyy usein pullistuma (enkefaloseele eli aivotyrä), joka johtuu aivonesteen tai aivoaineen kertymisestä takaraivonalueelle. Synnytyksen esteeksi voi muodostua maksan ja pernan suuri koko, joka voi ylittää jopa lapsen pään koon.

Oireyhtymän syy, periytyvyys ja yleisyys

Suomalaiseen tautiperintöön kuuluva tauti aiheutuu MKS1-geenin mutaatiosta kromosomissa 17 (17q22). Tämä mutaatio on 70 % tapauksista Suomessa. Toinen valtamutaatio Suomessa liittyy CC2D2A (MKS6) -geeniin, jonka muutos aiheuttaa myös saman taudin. Tämä mutaatio on Meckelin oireyhtymän aiheuttaja 20 % tautitapauksista. Suomessa tunnetaan ainakin neljä muuta mutaatiota, jotka johtavat Meckelin oireyhtymään. Ulkomaalaisissa Meckelin oireyhtymätautitapauksissa, oireyhtymän syyn taustalla on ainakin kahdeksan eri patogeenistä geenimuutosta.

Meckelin oireyhtymää aiheuttavia geenimuutoksia on löydetty mm. seuraavista geeneistä; B9D1, B9D2, CC2D2A, CEP290, KIF14, MKS1, NPHP3, RPGRIP1L, TCTN2, TCTN3, TMEM67, TMEM107, TMEM216, TMEM231 ja TMEM237. Koska eri geenimutaatioita on runsaasti, myös taudin oirekirjo vaihtelee.

Meckelin oireyhtymää aiheuttavat geenit ovat tärkeitä värekarvojen normaalille toiminnalle. On huomattu että niitä tarvitaan mm. alkuraskaudessa mm. varhaisalkion solujen väliseen vuorovaikutukseen. Meckelin oireyhtymää voidaankin pitää nk. siliopatiana eli tautina, joka aiheutuu värekarvojen toimintahäiriöstä.

Kaikissa tapauksissa Meckelin oireyhtymän aiheuttava geenimutaatio periytyy autosomaalisesti ja resessiivisesti eli peittyvästi.

Suomessa taudin esiintyvyys on 1:9 000 luokkaa, ellei suurempikin. Meckelin oireyhtymää esiintyy enemmän Länsi-Suomessa. Maailmalla tunnetaan useita Meckelin oireyhtymään sairastuneita. Muualla maailmassa taudin esiintyvyys vaihtelee; sen on arvioitu olevan 1:13 250 -1:140 000 luokkaa.

Diagnoosi ja hoito

Usein Meckelin oireyhtymään viittaavat piirteet, kuten aivotyrä, kystiset munuaiset ja monisormisuus, havaitaan jo varhaisraskauden ultaäänitutkimuksissa, usein jo ennen 14 raskausviikkoa.

Kromosomitutkimus on aiheellinen diagnoosin vahvistamiseksi, koska mm. kromosomi 13 trisomia voi muistuttaa Meckelin oireyhtymää. Lisäksi perimän selvittäminen on oleellista, koska Meckelin oireyhtymä on periytyvä oireyhtymä erotuksena satunnaisista, ei periytyvistä epämuodostumaoireyhtymistä.

Erotusdiagnoosi on syytä tehdä Trisomia 13 lisäksi, Bardet-Biedelin oireyhtymään, hydrolethalukseen sekä Smith-Lemli-Opitzin oireyhtymään.

Meckelin oireyhtymää ei ole hoitoa, ja usein mitään ei ole tehtävissä lapsen pelastamiseksi vaikeiden epämuodostumien takia.

Eliniän ennuste

Eliniänodote on hyvin heikko. Ellei vauva kuole jo kohtuun, lapsi menehtyy useimmiten pian syntymän jälkeen vastasyntyneisyyskaudella mm. munuaisten vajaatoimintaan tai hengitysvaikeuksiin.

Historia

Friedrich Meckel kuvasi oireyhtymän jo vuonna 1822. G. B. Gruber kuvasi myös oireyhtymätapauksia vuonna 1934, jonka vuoksi oireyhtymästä käytetään myös nimitystä Gruberin oireyhtymä tai dysencephalia splanchnocystica. Suomessa ensimmäinen Meckelin oireyhtymätapaushavainnon teki Pertti Aula vuonna 1977.

Aiheesta muualla

Lähteet

  1. Orphanet: Meckel Syndrome
  2. Online Mendelian Inheritance in Man (OMIM): Meckel syndrome 1; MKS1
  3. Duodecim (2010): 126;2311-2310; Suomalainen tautiperintö, Marjo kestilä, Elina Ikonen ja Anna-Elina Lehesjoki
  4. Suomi-neidon geenit - tautiperinnön takana juurillemme johtamassa, Reijo Norio (Otava 2000).

Päivityshistoria
Johanna Rintahaka 29.5.2017, 2.11.2018

Oliko tästä artikkelista hyötyä?