Harvinainen värekarvatauti ja monielinoireyhtymä, etenevä näkökyvyn heikkeneminen, lihavuus, munuaisten ja virtsateiden poikkeava toiminta, mahdollinen kehitysvammaisuus

Bardet-Biedlin oireyhtymä

Bardet-Biedl syndrome (BBS)

Bardet-Biedlin oireyhtymä on harvinainen värekarvatauti ja monielinoireyhtymä. Sen kliininen kuva vaihtelee huomattavasti yksilöstä toiseen. Oireyhtymään liittyy etenkin silmien verkkokalvon, munuaisten ja sukupuolielinten rakenteellisia ja toiminnallisia poikkeavuuksia, oppimisvaikeuksia sekä ylipainoa (72-86 %:ssa tapauksista). Sairastuneella voi olla normaalia enemmän sormia ja varpaita. Älyllinen kehitysviive esiintyy noin 62 %:lla tapauksista. Viiveet puheen kehityksessä ovat yleisiä (noin 60 % tapauksista). Osa lapsista puhuu merkityksellisiä sanoja vasta neljän vuoden iässä. Tautidiagnoosiin jäljille päästään yleensä lapsen ensimmäisen kymmenen elinvuoden aikana tai vasta varhaisaikuisuudessa, kun kliiniset oireet muodostuvat selkeiksi.

Oireyhtymään voi liittyä mm. ataksia eli tahdonalaisten liikkeiden koordinaatiohäiriöt (40-86 %:lla), diabetes (6-48%), korkea verenpaine, synnynnäiset sydänviat (7%) ja ruuansulatuselimistön toiminnalliset puutteet, kuten Hirschsprungin tauti. Osalla todetaan myös kuuloaistin menetys (17-21 %:lla). Bardet-Biedlin oireyhtymää sairastavilla on lieviä poikkeamia kasvojenpiirteissä, kuten toisistaan kaukana olevat silmät, matala nenän selkä, pitkä ylähuulen ja nenän välissä oleva ura sekä joitakin poikkeavuuksia hampaissa.

Oireyhtymää sairastavat syntyvät normaalipainoisina, mutta heille kertyy ylipainoa ensimmäisten elinvuosien aikana. Ylipaino pahentaa mahdollisia sydän ja verisuonielimistön ongelmia ja mm. sydänläppien kalkkeutumisesta aiheutuva ahtauma, stenoosi, voi kehittyä ylipainoisille henkilöille ennenaikaisesti.

Silmien verkkokalvon näköaistimusta välittävät solut, sauvat ja tapit, rappeutuvat vähitellen (verkkokalvon dystrofia), joka voi tulla ilmeiseksi vasta 7-8 vuoden iässä, kun lapsen kyky toimia esimerkiksi hämärässä heikkenee. Näkökyvyn heikentyminen tai menetys voi edetä, kuten verkkokalvon rappeumassa (Retinitis pigmentosa).

Sukupuolielimet ovat usein vaillinaisesti kehittyneet. Pojilla tämä voi käsittää pienen peniksen ja laskeutumattomat kivekset. Tytöillä kohtu, munasarjat ja munanjohdin voivat olla vajaakehittyneet ja kuukautiskierron alkamisajankohta voi viivästyä keskimääräisestä ja olla epäsäännöllinen. Molemmilla sukupuolilla voi olla hedelmällisyysongelmia.

Munuaispoikkeavuudet vaihtelevat. Munuaisissa oleva munuaisaltaan ja virtsanjohtimen välinen ahtauma ja korkea paine voivat johtaa munuaisen hydronefroosiin eli vesimunuaisiin. Tämä voi vaurioittaa munuaisia sekä lisätä munuaisinfektioiden riskiä.

Oireyhtymän syy, periytyvyys ja yleisyys

Bardet-Biedlin oireyhtymä johtuu poikkeavasta värekarvojen rakenteesta ja/tai toiminnasta. Värekarvat ovat tärkeitä useiden elinten, kuten esimerkiksi munuaisten ja silmien, normaalille kehitykselle ja toiminnalle. Joidenkin oireiden taustasyy on kuitenkin vaikea yhdistää värekarvojen poikkeavaan rakenteeseen ja/tai toimintaan.

Oireyhtymän geneettinen tausta on monimuotoinen ja se voi yhdellä sairastuneella käsittää useampia geenejä. Yksittäisiä geenimutaatioita on löydetty ainakin 21:stä eri geenistä BBS1-BBS21; BBS1, BBS2, ARL6 (BBS3), BBS4, BBS5, MKKS (BBS6), BBS7, TTC8 (BBS8), BBS9, BBS10, TRIM32 (BBS11), BBS12, MKS1 (BBS13), CEP290 (BBS14), WDPCP (BBS15), SDCCAG8 (BBS16), LZTFL1 (BBS17), BBIP1 (BBS18), IFT27 (BBS19), IFT72 (BBS20) ja C8ORF37 (BBS21). Lähes kaikista näistä geeneistä valmistetaan geenituotteita, jotka osallistuvat jollakin tavoin elimistön värekarvojen toimintaan ja rakenteeseen.

Bardet-Biedlin oireyhtymä periytyy pääasiassa autosomissa resessiivisesti eli peittyvästi, mutta myös muita periytymistapoja on olemassa. Esimerkiksi joissakin harvinaisissa tapauksissa löydetään useista eri geeneistä mutaatioita. Oireyhtymän geneettinen penetranssi eli perinnöllinen ilmenemisriski tai -yleisyys vaihtelee.

Bardet-Biedlin oireyhtymän esiintyvyydeksi Euroopassa on arvioitu 1:125 000 – 1:175 000. Lähi-idän alueella oireyhtymää ilmenee enemmän: sen esiintyvyys on 1:13 500 luokkaa.

Diagnoosi ja hoito

Bardet-Biedlin kliinisen kuvan tunnistaminen on erityisen tärkeää, jotta oireyhtymä voidaan varmistaa molekylaarisin tutkimuksin ja geenidiagnostiikalla ja potilas hoitaa asianmukaisesti. Usein diagnoosin jäljille päästään näkökyvyn huonontumisen myötä. 20 -30 % sairastuneista ei löydetä geenimutaatioita oireyhtymän taustalta, vaikka useira oireyhtymään liittyviä mutaatioita tunnetaankin. Perhe hyötyy perinnöllisyysneuvonnasta.

Erotusdiagnostiikassa on huomioitava seuraavat oireyhtymät; Alströmmin, McKusick-Kaufmannin ja Meckel-Gruberin oireyhtymät.

Bardet-Biedlin oireyhtymää sairastavat tarvitsevat moniammatillista hoitoa, joka määräytyy kunkin yksilön tarpeiden ja oireiden mukaisesti.

Eliniän ennuste

Oireyhtymään liittyvät munuaisoireet voivat olla hengenvaarallisia, koska ne voivat johtaa munuaisten vajaatoimintaan ja toiminnan loppumiseen. Etenevä näkökyvyn heikkeneminen ja mahdollinen lievä älyllinen kehitysvammaisuus, käyttäytymispoikkeamat, ilmeettömyys sekä ylipaino voivat rajoittaa mm. henkilön sosiaalista elämää.

Historia

Oireyhtymä on saanut nimensä ranskalaisen lääkärin Georges Louis Bardetin ja unkarilaisen patologin ja modernin endokrinologian kehittäjän Artur Biedlin sukunimistä. He kuvasivat Bardet-Biedlin oireyhtymän vuosina 1920 ja 1922. Oireyhtymää on kutsuttu aikaisemmin myös Laurence-Moon-Bardet-Biedlin-syndroomaksi.

Aiheesta muualla

Lähteet

  1. Orphanet: Bardet-Biedl syndrome
  2. National Organization for Rare Disorders (NORD): Bardet-Biedl Syndrome
  3. Online Mendelian Inheritance in Man (OMIM): Bardet-Biedl syndrome
  4. European Journal of Human Genetics (2013): Practical Genetics; Bardet-Biedl syndrome

Päivityshistoria
Laadittu (Kehitysvammahuollon BBS) 1.1.1998
Kari Viitapohja 8.12.2002, 4.1.2004, 2.3.2004, 8.7.2004, 10.1.2005, 6.4.2007, 20.5.2009
Johanna Rintahaka 13.5.2016, 15.5.2017, 10.12.2018

Oliko tästä artikkelista hyötyä?